Suloisesti sekaisin

Pihaleikeistä hauskin on tietenkin se, jossa lotrataan eri liemistä monenlaisia keitoksia. Tähän aikaan kesästä tänä vuonna olen keskittynyt värinparannukseen eli syventelen, muuntelen ja murran jo aiemmin värjäämiäni lankojen sävyjä. Myös muutama kudottu huivikin on päätynyt uuteen väriliemeen. Kunnes lopulta olen kokenut olevani sävyyn tyytyväinen.

Olen oikeastaan halunnut tavoitella lehtivihreän sävyjä, joita saisi murrettua keltaisista vahvimmin indigolla, jolla tosin en ole koskaan ryhtynyt yksinäni värjäämään. Vastaavaa voi tehdä hieman hennommin morsingon jälkiliemellä, jota minulla onkin ollut käytössäni. Liemi säilyy ja sävyttää lankoja yllättävän pitkään, mutta haisee aika ikävästi. Liemeen lisätyt kemikaalit, natriumbikarbonaatti ja natriumditioniitti, eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä, jälkimmäinen tosin haitallista vesieliöille, mutta niitä käsitellessä on noudatettava varovaisuutta ja käytettävä suojakäsineitä sekä hengitys- sekä silmäsuojia. Kemikaalien taustatietoja selvitellessä auttavat kansainväliset kemikaalikortit, jotka löytyvät netistä. 

"Perinteisesti" kasvivärjäyksessä on  käytetty aika uskaliaitakin apuaineita, Vielä 1990-luvulla sain ohjeita kupari- ja rautavihtrillin käyttöön: nämä puretusainnet värjäyksen loppuvaiheessa liemeen muutamaksi minuutiksi sillä kuluttavat lankaa. Huolellinen pesu. En koskaan päässyt kovempien puretusaineiden makuun sillä niillä aikaansaadut värisävyt eivät oikeastaan edes miellyttäneet silmääni. Rauta murtaa sävyä mustaan ja ikäänkuin syö värin pois ja kuparivihtrilli on myrkky, joka ympäristöön joutuessaan jää kiertoon ja kerääntyy myös ihmiseen. Toinen puretusaineena käytetty ympäristömyrkky on tinasuola, ja se, näkemäni mukaan, saa aikaan melko räikeitä sävyjä ja on jäänyt täysin mielenkiintoni ulkopuolelle. Viinikiveä voisin harkita testaavani. Riihivillan värjäri kertoi televisiohaastattelussa käyttävänsä viinikiveä alunan yhteydessä pitääkseen alunan tasaisesti ja hyvin liuenneena väriliemessä. Viinikivi ei haittaa ympäristöä mutta aluna, yleisin puretusaine, sen sijaan voi vesistöön joutuessaan vahingoittaa elämää siellä, ja on siksi parasta kierrättää viemäriputken ja vedenpuhdistamon kautta.

Kemikaaleja mukaan mahdollisimman vähän ja yllätyksiä mielummin luonnonaineilla siis. Nyt kukkii järviruoko ja minä pyöräilen usein muutaman kymmenen kilometrin säteellä lähialueilla kumisaappaat jalassa. On menossa harvinaisen viileä kesä mikä onneksi tietää sitä että kasvit kukkivat pidempään.

Kesäyö kuin päivä

Pidän yksinkertaisista asioista. Siksi en kai aiemmin ole ryhtynyt värjäämään sinistä, vaikka olen jo jokunen vuosi sitten saanut pussillisen morsingon siemeniä joltain kokeneemmalta kasvivärjäriltä lahjaksi, ja olen jo 1990-luvulla kerännyt tietoa sinisen värjäämisestä. Olen ollut hyvin tietoinen siitä, että sinisen värin aikaansaamiseksi perinteisillä menetelmillä on vaadittu jollei nyt vaikea niin ainakin aika monimutkainen värjäysprosessi. Toisaalta minulla ei aiemmin myöskään ole ollut käytettävissä lähistöllä (laina)puutarhaa, jossa voisi morsinkoa kasvattaa. Vihdoin tänä kesänä kuitenkin mahdollisuus tuli vastaan. Touko-kesäkuun vaihteessa ripottelimme kokeilumielessä muutamaan reilun metrin pituiseen vakoon pakasteessa kylmenneitä siemeniä aika tiheään. Ja ainakin tänä alkukesänä kasvu on tapahtunut kuin itsestään. Tuuheat ensimmäisen vuoden lehtiruusukkeet ikään kuin odottivat noutajaa heinäkuun puolen välin jälkeen.

Olen vasta muuttanut ja tietenkin morsingolla värjämiseen pitkään perehtyneen opettajani Hannele Könkään antama selkeä muutaman liuskan mittainen ojeistus oli juuri nyt kadoksissa. Lueskelin raporttia 1990-luvulla Kuralan kylämäessä tehdyistä kokeilusta (Susan Hannusas, Sari Raitio: Morsinkovärjäys - historiaa ja kokeiluja. Turun maakuntamuseo, Monisteita 12, Gummerus, Saarijärvi, 1997). Erittäin mielenkiintoista, mutta kokeiluihin ryhtyisin vasta myöhemmin. Nyt oli tarkoitus ymmärtää prosessi mahdollisimman yksinkertaisin ja modernein apuneuvoin. Apuaineet, kide(pesu)sooda ja Nitor-valkaisuaine, olivat odottaneet kaapissa jo pari vuotta ja olivat yhä tallessa. Ja onneksi on netti ja ilmaista tietoa. Tulostin Riihivillan erinomaiset morsinkovärjäys-ohjeet ja paperiliuskat vieressäni pöydällä ryhdyin toimeen.

Värjäysprosessi osoittautui yhtä aikaa nopeatempoiseksi ja aikaavieväksi. Ja sitten vielä pitäisi osata kiinnittää huomiota oikeisiin yksityiskohtiin, tarkkoihin lämpötiloihin ja minuutteihin, jotta saisi mahdollisimman suuren määrään morsingonlehtien sisältämästä indigon esiasteesta siirtymään villaan. Kerran prosessin läpikäytyään varmasti seuraavalla kerralla osaakin, ainakin paremmin. Ja seuraava kertahan tulee, sillä koko prosessi oli värikäs ja hauska ja seuraavat lehtiruusukkeetkin ovat poimittavissa jo elokuulla.

Maan rytmiin

Kauneinta värjäämäni ruskeata olen saanut aikaan puuhalkojen pinnalta riivityistä jäkälistä. Jäkälän kerääminen luonnosta ei kuulu jokamiehenoikeuksiimme ja vastuullinen värjäri ei siis revi tuota hyödyllistä kasvustoa mistä tahansa. Itse olen omistajan luvalla koonnut haloiksi hakattavien puiden pinnalta sopivan määrän materiaalia pienen villaerän värjäämiseen. Tein niin, kun kerran tuli jäkälä jokamiehenoikeuksia pohtiessa puheeksi. En ole kovin motivoitunut värjäämään jäkälillä keskellä kesää kun niin paljon muutakin värjäysmateriaalia on ympäristössä tarjolla.

Kaunein näkemäni luonnonvärjätty ruskea villalanka, vahva keskiruskeasävy oli saatu irti pähkinänkuorilla ja epäilen että kyseessä oli lähinnä saksanpähkinä. Kerran ostin jouluksi pussillisen saksanpähkinöitä ja säästin niiden kuoret. En kuitenkaan osannut käsitellä kovaa materiaalia niin että niistä olisi irronnut vahvaa väriä lankaan. Pähkinöillä värjäys kummittelee kuitenkin yhä mielessä ja odottaa uutta tilaisuutta. Tuo tilaisuus toteutunee joskus talvella tai sitten silloin kun törmään sopivassa vaiheesssa oleviin värjäykseen sopiviin pähkinöihin.

Minusta on hyvä värjätä ikään kuin "luonnon rytmissä", siis sen mukaan mikä materiaali kulloinkin kukkii tai on värjäykselle otollista ja ajankohtaista. Alkukesän lupiininkukat ovat muuttuneet raskaiksi siemenkodiksi ja nyt samat alueet, tyhjällä tontilla läheisellä teollisuusalueella, on valtaamassa pietaryrtti, vahva ja suositeltava värjäyskasvi. Tänä vuonna on koriin kerääntynyt toistaiseksi enemmän pirteitä vihreänkeltaisia ja vähemmän lempeitä lämpimänkeltaisia värjättyjä villalankoja. Oletan, että kullankeltaistakin väripadasta vielä nousee. Toisaalta olen myös ensimmäisen kerran elämässäni heittänyt morsingon siemeniä muutamaan vakoon puutarhaan ja ilokseni ne näyttävät kasvaneen terhakkaasti. Sininen onkin puuttunut luonnonvärivalikoimastani ja suoraan sanottuna minua jännittää uudenlainen värjäysprosessi, joka vaaditaan sinisen aikaansaamiseksi morsingoista.

Jokamiehenoikeus

Suomessa ja Pohjoismaissa, Ahvenanmaata lukuunottamatta, saa ympäristöä vahingoittamatta liikkua vapaasti luonnossa. Luonto tässä yhteydessa tarkoittaa "muuta kuin yksityisiä pihoja tai peltoja". Metsissä, soilla ja vesialueilla saa tilapäisesti leiriytyä vapaasti, poimia marjoja, kasveja ja sieniä, mikäli ne eivät ole rauhoitettuja ja tehdä tulen, mikäli ei aiheuta palovaaraa. Itsepoimimiaan marjoja ja sieniä saa jopa myydä verotta torilla. Tämä jokamiehenoikeus koskee myös maassa liikkuvia ulkomaalaisia. Voisi ajatella, että meillä luotetaan ihmiseen. 

Itse kunkin olisi ymmärrettävä mitä luonnossa saa tehdä ja mitä ei. Ainakin jos sinne "luontoon" asti uskaltaa. Olen aiemmin kertonut käyttäneeni jäkälää villan värjäämiseen. Jäkälä ei kuitenkaan kuulu vapaasti nautittaviin aineisiin ympäristössämme, ainakaan jollet poimi sitä omalta maaltasi, ja omalla maallaankin kannattaa harkita poimiiko jäkälää vai ei. Jäkälät, naavat sekä sammaleet ovat luonnossa hyödyllisiä. Ne kasvavat erittäin hitaasti siellä missä mikään muu ei kasva ja kasvaessaan kertovat ympäröivän ilman suhteellisesta puhtaudesta. Jäkäliä voi kuitenkin ajatella keräävänsä, mikäli eteen osuu esimerkiksi jäkäläisiä poltettaviksi meneviä puuhalkoja tai muuta vastaavaa kuitenkin tuhoutuvaa pintaa, jossa kasvaa jäkälää.

Olen joskus kuullut yhteiskuntaamme kuuluvan jokamiehenoikeuden alkuperän, mutta en onnistu tuota tietoa nyt selvittämään. Luontaiskulttuureissa, joissa ihminen on elänyt lähes koko olemassa olonsa ajan maapallolla, ihminen selviytyi vain kunnioittamalla, ymmärtämällä ja hyväksikäyttämällä luonnon mekanismejä. Suomessa jokamiehenoikeudet ovat olleet pitkään kirjattuna lakiin, mutta vain muutama prosentti laajoissa metsissämme kasvavista marjoista ja sienistä päätyy hyötykäyttöön, Harmi sillä metsään meneminen ja sen annista nauttiminen on paitsi hauskaa myös erittäin opettavaista ja virkistävää. 

Tammenlehväs - jotenkin ylellistä

Huivinsahan voi kantaa kuinka ylväästi vaan. Parasta kutomisessa on kun tuotteelle löytyy oikea omistaja, kun se selvästi sopii käyttäjälleen ja kun käyttäjä nauttii omistuksestaan. Olen pyrkinyt kutomaan mattoja ja villatuotteita juuri tietylle henkilölle tai tiettyyn kotiin, tai sitten vain halunnut saada tuotteeseen mukaan jotain näkemääni tai kokemaani. Kangaspuissa on parhaillaan loimi, jonka väritykseen on vaikuttanut muistikuvani tai mielikuvani tammesta ja sen lehdistä. Loin loimen ennen kuin lehdet puhkesivat nyt keväällä. Olen sekoittanut loimeen ohuempaa ja paksumpaa ahvenanmaanlampaan villaa, jonka olen värjännyt mm. mesiangervoilla ja jäkälällä. Vaihtelen taas kuteen sävyjä harmaan ja vihreän välillä, niin että jokainen loimeen kudottu huivi on hieman toisista poikkeava.

Tammenlehdet inspiroivat ikkunan takana mutteivät poreile väripadassa, ainakaan vielä. Jotenkin epäilen, että sitkeähköstä lehdestä tai vaikka tammenterhosta ei irtoaisi väri ihan vain keittämällä. Tosin en ole niitä koskaan edes kokeillut värjäysmateriaalina. Nykyään kovempaa ainetta, kuten juuria tai pähkinöitä, jätetään helposti lojumaan liemeen pidemmäksi aikaa, sopivaan paikkaan tietysti. Liemessä pyritään saamaan aikaan käymisefekti ja sitä kautta väriliemen synty ja villan värjäytyminen siinä. Olenpa kuullut, että väriliemi on saanut muhia talvenkin yli ja tuloksena saatu värisävy on ollut syvä. Jotenkin uskon tuohon metodiin. Omat kokemukseni esimerkiksi kävyillä tai saksanpähkinän kuorilla värjäämisestä ihan vaan materiaalia vähän liottaen ja sitten keittäen ovat antaneet toistaiseksi melko vaatimattomia värituloksia: hyvin hentoa roosaa tai beigeä.

Tammi

Olen viimeisen vuoden aikana tajunnut kasvaneeni tammimetsiköissä. Tukeviin, matalalla roikkuviin, käppyräoksiin saattoi helposti kiivetä ja ainakin kuvitella rakentavansa puuhun majan. Tammenterhot kutkuttivat mielikuvitusta ja jotenkin ne olisi tahtonut avata. Sisällä oli varmasti jotain hyvin arvokasta.

Tammi on "kaunis puu" ja niin sitä myös kutsuttiin kelttikielessä. Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Abraham perusti kotinsa tammistoon. Tammi on hyvin eurooppalainen puu, joka tarvitsee viileän talven lepoa ja kasvaa lähinnä Välimeren ja Itämeren välisellä alueella, Suomessa luonnollisesti kapealla rannikkokaistaleella aina Raumalle asti. Tammi on hidaskasvuinen mutta pitkäikäinen. Se kasvattaa ensin juuret, sitten pituutta ja vähitellen paksuutta. Euroopassa tunnetaan monta sataa vuotta vanhoja, isoja pyöreitä tammia. Minun asuinseutuni, joka sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä Itämeren rannikosta, on tammen pohjoisia raja-alueita. Olen alkanut ajatella, että tammi on täällä kulttuurikasvi, että sitä on ensin istutettu esimerkiksi keskiaikaisen linnan ympäristöön ja myöhemmin kaunpunginpuistoon, ja sitä kautta puu on levinnyt vuosien kuluessa muutaman kilometrin säteelle. Näin, vaikka ajatellaankin, että muutama tuhat vuotta sitten ilmasto oli täällä pohjolassa lämpimämpi ja jalot lehtipuut yleisiä. Kulttuurin kautta leviämistä puoltaa myös se, että tammistoja täällä Hämeessä on myös esimerkiksi Hakoisissa, kartanon ja linnavuoren läheisyydessä. Tammia istutettiin ja kasvatettiin, koska puuaines on arvokasta muun muassa laivanrakennusmaateriaalina, viinin tammitynnyreistä puhumattakaan. Paikoitellen materiaali on käytetty tyhjiin ja tammistot on ikävä kyllä hakattu. 

Jalot lehtipuut saavat lehdet viimeisenä ja usein pudottavat ne ensimmäisenä. Tammen sitkeät, lähes vahapintaiset lehdet sen sijaan sinnittelevät paikoin läpi talven oksissa roikkuen. Tänä keväänä olen hyvin uteliaana odottanut, mitä tapahtuu vanhoille kun uudet puhkeavat. Nyt muutaman viimeisen viikon aikana tuo vaihto on tapahtunut. Edellisvuotiset, käpristyneet lehdet näyttävät vain kuivuvan uuden tulokkaan viereen.

Toinen tämän kevään huomio liittyy hede- ja emikukintoihin, jotka useilla kasveilla näyttävät sijaitsevan eri yksilöissä, näin myös tammilla. Aivan kuten kuin jos tyrniä istuttaa puutarhaan, on laitettava kahdenlaisia yksilöitä lähekkäin, jotta hedelmiä saataisiin aikaan.

Viikon värit

Muutama ihana ilta puutarhassa ja lupiinivärjättyjä lankoja on kertynyt korillinen. Lämpöä ja valoa riittää puolille öin, kuutamo saa keltaisen hehkumaan. Tuntuu, että tämän kevään muistaisin myöhemmin.

Käytän kasvivärjäyksen pohjana vaaleita ja harmaita villalankoja. Mitä harmaampi ja tummempi pohja, sitä vihreämpi tulos. Puretusaineena käytän ainoastaan alunaa, 5-10 % langan painosta. Aluna paitsi avaa villan suomut ja saa värin tarttumaan kuituun helpommin ja syvemmin, myös muuttaa sävyn keltaisemmaksi. Toisinaan jätän alunan tarkoituksella pois, sillä myös hopeisemmat vihreät sävyt hehkuvat ahvenanmaanlampaan villassa kauniisti.