Huivinsahan voi kantaa kuinka ylväästi vaan. Parasta kutomisessa on kun tuotteelle löytyy oikea omistaja, kun se selvästi sopii käyttäjälleen ja kun käyttäjä nauttii omistuksestaan. Olen pyrkinyt kutomaan mattoja ja villatuotteita juuri tietylle henkilölle tai tiettyyn kotiin, tai sitten vain halunnut saada tuotteeseen mukaan jotain näkemääni tai kokemaani. Kangaspuissa on parhaillaan loimi, jonka väritykseen on vaikuttanut muistikuvani tai mielikuvani tammesta ja sen lehdistä. Loin loimen ennen kuin lehdet puhkesivat nyt keväällä. Olen sekoittanut loimeen ohuempaa ja paksumpaa ahvenanmaanlampaan villaa, jonka olen värjännyt mm. mesiangervoilla ja jäkälällä. Vaihtelen taas kuteen sävyjä harmaan ja vihreän välillä, niin että jokainen loimeen kudottu huivi on hieman toisista poikkeava.
Tammenlehdet inspiroivat ikkunan takana mutteivät poreile väripadassa, ainakaan vielä. Jotenkin epäilen, että sitkeähköstä lehdestä tai vaikka tammenterhosta ei irtoaisi väri ihan vain keittämällä. Tosin en ole niitä koskaan edes kokeillut värjäysmateriaalina. Nykyään kovempaa ainetta, kuten juuria tai pähkinöitä, jätetään helposti lojumaan liemeen pidemmäksi aikaa, sopivaan paikkaan tietysti. Liemessä pyritään saamaan aikaan käymisefekti ja sitä kautta väriliemen synty ja villan värjäytyminen siinä. Olenpa kuullut, että väriliemi on saanut muhia talvenkin yli ja tuloksena saatu värisävy on ollut syvä. Jotenkin uskon tuohon metodiin. Omat kokemukseni esimerkiksi kävyillä tai saksanpähkinän kuorilla värjäämisestä ihan vaan materiaalia vähän liottaen ja sitten keittäen ovat antaneet toistaiseksi melko vaatimattomia värituloksia: hyvin hentoa roosaa tai beigeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti