Kesäyö kuin päivä

Pidän yksinkertaisista asioista. Siksi en kai aiemmin ole ryhtynyt värjäämään sinistä, vaikka olen jo jokunen vuosi sitten saanut pussillisen morsingon siemeniä joltain kokeneemmalta kasvivärjäriltä lahjaksi, ja olen jo 1990-luvulla kerännyt tietoa sinisen värjäämisestä. Olen ollut hyvin tietoinen siitä, että sinisen värin aikaansaamiseksi perinteisillä menetelmillä on vaadittu jollei nyt vaikea niin ainakin aika monimutkainen värjäysprosessi. Toisaalta minulla ei aiemmin myöskään ole ollut käytettävissä lähistöllä (laina)puutarhaa, jossa voisi morsinkoa kasvattaa. Vihdoin tänä kesänä kuitenkin mahdollisuus tuli vastaan. Touko-kesäkuun vaihteessa ripottelimme kokeilumielessä muutamaan reilun metrin pituiseen vakoon pakasteessa kylmenneitä siemeniä aika tiheään. Ja ainakin tänä alkukesänä kasvu on tapahtunut kuin itsestään. Tuuheat ensimmäisen vuoden lehtiruusukkeet ikään kuin odottivat noutajaa heinäkuun puolen välin jälkeen.

Olen vasta muuttanut ja tietenkin morsingolla värjämiseen pitkään perehtyneen opettajani Hannele Könkään antama selkeä muutaman liuskan mittainen ojeistus oli juuri nyt kadoksissa. Lueskelin raporttia 1990-luvulla Kuralan kylämäessä tehdyistä kokeilusta (Susan Hannusas, Sari Raitio: Morsinkovärjäys - historiaa ja kokeiluja. Turun maakuntamuseo, Monisteita 12, Gummerus, Saarijärvi, 1997). Erittäin mielenkiintoista, mutta kokeiluihin ryhtyisin vasta myöhemmin. Nyt oli tarkoitus ymmärtää prosessi mahdollisimman yksinkertaisin ja modernein apuneuvoin. Apuaineet, kide(pesu)sooda ja Nitor-valkaisuaine, olivat odottaneet kaapissa jo pari vuotta ja olivat yhä tallessa. Ja onneksi on netti ja ilmaista tietoa. Tulostin Riihivillan erinomaiset morsinkovärjäys-ohjeet ja paperiliuskat vieressäni pöydällä ryhdyin toimeen.

Värjäysprosessi osoittautui yhtä aikaa nopeatempoiseksi ja aikaavieväksi. Ja sitten vielä pitäisi osata kiinnittää huomiota oikeisiin yksityiskohtiin, tarkkoihin lämpötiloihin ja minuutteihin, jotta saisi mahdollisimman suuren määrään morsingonlehtien sisältämästä indigon esiasteesta siirtymään villaan. Kerran prosessin läpikäytyään varmasti seuraavalla kerralla osaakin, ainakin paremmin. Ja seuraava kertahan tulee, sillä koko prosessi oli värikäs ja hauska ja seuraavat lehtiruusukkeetkin ovat poimittavissa jo elokuulla.

Maan rytmiin

Kauneinta värjäämäni ruskeata olen saanut aikaan puuhalkojen pinnalta riivityistä jäkälistä. Jäkälän kerääminen luonnosta ei kuulu jokamiehenoikeuksiimme ja vastuullinen värjäri ei siis revi tuota hyödyllistä kasvustoa mistä tahansa. Itse olen omistajan luvalla koonnut haloiksi hakattavien puiden pinnalta sopivan määrän materiaalia pienen villaerän värjäämiseen. Tein niin, kun kerran tuli jäkälä jokamiehenoikeuksia pohtiessa puheeksi. En ole kovin motivoitunut värjäämään jäkälillä keskellä kesää kun niin paljon muutakin värjäysmateriaalia on ympäristössä tarjolla.

Kaunein näkemäni luonnonvärjätty ruskea villalanka, vahva keskiruskeasävy oli saatu irti pähkinänkuorilla ja epäilen että kyseessä oli lähinnä saksanpähkinä. Kerran ostin jouluksi pussillisen saksanpähkinöitä ja säästin niiden kuoret. En kuitenkaan osannut käsitellä kovaa materiaalia niin että niistä olisi irronnut vahvaa väriä lankaan. Pähkinöillä värjäys kummittelee kuitenkin yhä mielessä ja odottaa uutta tilaisuutta. Tuo tilaisuus toteutunee joskus talvella tai sitten silloin kun törmään sopivassa vaiheesssa oleviin värjäykseen sopiviin pähkinöihin.

Minusta on hyvä värjätä ikään kuin "luonnon rytmissä", siis sen mukaan mikä materiaali kulloinkin kukkii tai on värjäykselle otollista ja ajankohtaista. Alkukesän lupiininkukat ovat muuttuneet raskaiksi siemenkodiksi ja nyt samat alueet, tyhjällä tontilla läheisellä teollisuusalueella, on valtaamassa pietaryrtti, vahva ja suositeltava värjäyskasvi. Tänä vuonna on koriin kerääntynyt toistaiseksi enemmän pirteitä vihreänkeltaisia ja vähemmän lempeitä lämpimänkeltaisia värjättyjä villalankoja. Oletan, että kullankeltaistakin väripadasta vielä nousee. Toisaalta olen myös ensimmäisen kerran elämässäni heittänyt morsingon siemeniä muutamaan vakoon puutarhaan ja ilokseni ne näyttävät kasvaneen terhakkaasti. Sininen onkin puuttunut luonnonvärivalikoimastani ja suoraan sanottuna minua jännittää uudenlainen värjäysprosessi, joka vaaditaan sinisen aikaansaamiseksi morsingoista.

Jokamiehenoikeus

Suomessa ja Pohjoismaissa, Ahvenanmaata lukuunottamatta, saa ympäristöä vahingoittamatta liikkua vapaasti luonnossa. Luonto tässä yhteydessa tarkoittaa "muuta kuin yksityisiä pihoja tai peltoja". Metsissä, soilla ja vesialueilla saa tilapäisesti leiriytyä vapaasti, poimia marjoja, kasveja ja sieniä, mikäli ne eivät ole rauhoitettuja ja tehdä tulen, mikäli ei aiheuta palovaaraa. Itsepoimimiaan marjoja ja sieniä saa jopa myydä verotta torilla. Tämä jokamiehenoikeus koskee myös maassa liikkuvia ulkomaalaisia. Voisi ajatella, että meillä luotetaan ihmiseen. 

Itse kunkin olisi ymmärrettävä mitä luonnossa saa tehdä ja mitä ei. Ainakin jos sinne "luontoon" asti uskaltaa. Olen aiemmin kertonut käyttäneeni jäkälää villan värjäämiseen. Jäkälä ei kuitenkaan kuulu vapaasti nautittaviin aineisiin ympäristössämme, ainakaan jollet poimi sitä omalta maaltasi, ja omalla maallaankin kannattaa harkita poimiiko jäkälää vai ei. Jäkälät, naavat sekä sammaleet ovat luonnossa hyödyllisiä. Ne kasvavat erittäin hitaasti siellä missä mikään muu ei kasva ja kasvaessaan kertovat ympäröivän ilman suhteellisesta puhtaudesta. Jäkäliä voi kuitenkin ajatella keräävänsä, mikäli eteen osuu esimerkiksi jäkäläisiä poltettaviksi meneviä puuhalkoja tai muuta vastaavaa kuitenkin tuhoutuvaa pintaa, jossa kasvaa jäkälää.

Olen joskus kuullut yhteiskuntaamme kuuluvan jokamiehenoikeuden alkuperän, mutta en onnistu tuota tietoa nyt selvittämään. Luontaiskulttuureissa, joissa ihminen on elänyt lähes koko olemassa olonsa ajan maapallolla, ihminen selviytyi vain kunnioittamalla, ymmärtämällä ja hyväksikäyttämällä luonnon mekanismejä. Suomessa jokamiehenoikeudet ovat olleet pitkään kirjattuna lakiin, mutta vain muutama prosentti laajoissa metsissämme kasvavista marjoista ja sienistä päätyy hyötykäyttöön, Harmi sillä metsään meneminen ja sen annista nauttiminen on paitsi hauskaa myös erittäin opettavaista ja virkistävää.