Kauneinta värjäämäni ruskeata olen saanut aikaan puuhalkojen pinnalta riivityistä jäkälistä. Jäkälän kerääminen luonnosta ei kuulu jokamiehenoikeuksiimme ja vastuullinen värjäri ei siis revi tuota hyödyllistä kasvustoa mistä tahansa. Itse olen omistajan luvalla koonnut haloiksi hakattavien puiden pinnalta sopivan määrän materiaalia pienen villaerän värjäämiseen. Tein niin, kun kerran tuli jäkälä jokamiehenoikeuksia pohtiessa puheeksi. En ole kovin motivoitunut värjäämään jäkälillä keskellä kesää kun niin paljon muutakin värjäysmateriaalia on ympäristössä tarjolla.
Kaunein näkemäni luonnonvärjätty ruskea villalanka, vahva keskiruskeasävy oli saatu irti pähkinänkuorilla ja epäilen että kyseessä oli lähinnä saksanpähkinä. Kerran ostin jouluksi pussillisen saksanpähkinöitä ja säästin niiden kuoret. En kuitenkaan osannut käsitellä kovaa materiaalia niin että niistä olisi irronnut vahvaa väriä lankaan. Pähkinöillä värjäys kummittelee kuitenkin yhä mielessä ja odottaa uutta tilaisuutta. Tuo tilaisuus toteutunee joskus talvella tai sitten silloin kun törmään sopivassa vaiheesssa oleviin värjäykseen sopiviin pähkinöihin.
Minusta on hyvä värjätä ikään kuin "luonnon rytmissä", siis sen mukaan mikä materiaali kulloinkin kukkii tai on värjäykselle otollista ja ajankohtaista. Alkukesän lupiininkukat ovat muuttuneet raskaiksi siemenkodiksi ja nyt samat alueet, tyhjällä tontilla läheisellä teollisuusalueella, on valtaamassa pietaryrtti, vahva ja suositeltava värjäyskasvi. Tänä vuonna on koriin kerääntynyt toistaiseksi enemmän pirteitä vihreänkeltaisia ja vähemmän lempeitä lämpimänkeltaisia värjättyjä villalankoja. Oletan, että kullankeltaistakin väripadasta vielä nousee. Toisaalta olen myös ensimmäisen kerran elämässäni heittänyt morsingon siemeniä muutamaan vakoon puutarhaan ja ilokseni ne näyttävät kasvaneen terhakkaasti. Sininen onkin puuttunut luonnonvärivalikoimastani ja suoraan sanottuna minua jännittää uudenlainen värjäysprosessi, joka vaaditaan sinisen aikaansaamiseksi morsingoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti